sai taas tunnemyllyn aikaan. Ensitöikseen hän tietenkin kysyi olenko saanut asunnon, kun olen niin pakannut? Pakko oli myöntää (miksi se oli niin vaikeaa?), mutta mitään muuta en kertonut. Anoppi sitten nyhti minusta tietoa kysymys toisensa perään: mistä? millainen? paljonko vuokra? milloin muutat? Minun ei yhtään huvittanut puhua asiasta anopin kanssa ja nyt tiedän miksi. Pelkäsin näyttää hänelle kuinka iloinen olen asiasta. Teidän ystävien kanssa voin jakaa ilon siitä, että sain asunnon. Jostain syystä en hänelle voi näyttää tätä puolta. Se tuntuu jotenkin sopimattomalta. Ensinnäkin hän suree kovasti kuollutta äitiään ja toiseksi minä tiedän, etteivät he (siis myös appiukko) oikein hyväksy tätä eroa (vaikka tietenkin sanoo muuta. Hän osaa valehdella. Tiedän sen, olen kokenut sen!) Hän vielä sanoi, että toivottavasti nyt tulet onnelliseksi. sama kun hän olisi sanonut; et sinä näin perhettä rikkomalla tule onnelliseksi ja että olen itsekäs, kun havittelen vain omaa onneani. Tulkitsinko liikaa? No, minä tunnen anopin ja siinä yksi syy miksi olen niin vaitonainen hänen seurassaan; en halua antaa hänelle mitään aseita, joilla lyödä minua heikkona hetkenä.

Sanoin myös jotain siitä, että ei olla keritty puhua miehen kanssa (hän taisi kysellä miten lasten synttärit juhlitaan), kun ukko on veneellä illat ja yöt. Siihen hän tietenkin, että sellaistahan se on keväällä, kun vene täytyy saada kuntoon. Teki mieli sanoa tähän ja paljonkin, mutta pystyin olemaan hiljaa. Onhan se toki järkevää, että tuollainen aika- ja rahamäärä laitetaan harrastukseen, jota voi n.3 kk vuodessa harrastaa tai yhteensä laskettuna ehkä n.10-15 krt käydä purjehtimassa kesän aikana. Se on niin tärkeää, että lastenkaan kanssa ei ehdi olla.

Mutta anopille tiedoksi, minä olen nyt itsekäs. Minun on pakko, jotta en tee muitakin onnettomaksi. Minä olen vuosikausia sysännyt omat tarpeeni ja tunteeni syrjään, jopa masentunut siitä hyvästä. Eiköhän todellakin ole aika olla itsekäs ja voida hyvin. Minä uskon edelleen, että meille kaikille koittaa tämän eron myötä parempi elämä. Ja vain koska minä olin rohkea tekemään päätöksen. Ex-ukko varmaan vieläkin yrittäisi ja yrittäisi, vaikka itsekin totesi ettei ole vuosiin ollut onnellinen, vain tyytynyt tilanteeseen. Minä olen vihdoinkin ylpeä itsestäni ja en aio kenenkään viedä tätä tunnetta pois!