Luin vanhoja tekstejäni. Olen miettinyt lähes joka kirjoituksessa parisuhdetta, sen ongelmia, välillä on erottu ja taas palattu. Kamalan kuluttavaa aikaa ollut. Nyt sisälläni on jonkinlainen rauha, kun ero on totta. Tietenkin minua pelottaa, eniten se miten jaksan yksin lasten kanssa ja löydänkö enää rakkautta. Haluaisin paistatella rakkaudessa ja imeä siitä voimaa. Nukahtaa iltaisin jonkun viereen, toisen ihon lämpöön. Minulla on hirveä ikävä rakastavaa kosketusta. Seksuaalisuuskin on monen vuoden tauon jälkeen herännyt. Minä, joka luulin olevani kylmä ja haluton, huomaan todellakin haluavani. Tämä herättää ajatuksen, että en vain halunnut ex-miestä. Sen laatuinen kipinä oli minun puoleltani kuollut. Mutta tervehdin ilolla tätäkin tunnetta. On ihanaa kokea olevansa sittenkin nainen!

Hävettää tunnustaa, että olen katsellut jopa deittipalstoja. Huomaan vain olevani todella epäluuloinen ja nirso. Minä haluan, että mies vie jalat alta kertaheitolla ja yksikään ilmoitus ei tehnyt muuta vaikutusta kuin "Hyi" reaktion. En todellakaan kuvittele itsekään olevani mikään napakymppi ja mahtava "saalis". Minusta on vain tullut tämän suhteen myötä määrätietoinen tässä asiassa. Tiedän mitä haluan ja mitä en. Epäilen kyllä, että noiden palstojen kautta en tule tutustumaan kehenkään. Haluan tavata ihmisiä kasvokkain. Silloin huomaa heti onko välillä mitään mitä kannattaisi alkaa kehittelemään eteenpäin. Ja niin haavemaailmassa elän, että toivon sen prinssin vain jonakin päivänä sattumalta osuvan kohdalleni :-)