Villasukkapäivä kotona. Olen flunssassa ja annoin itselleni luvan levätä ja sairastaa rauhassa. 

On ollut siis aikaa taas ajatella. mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaa. Kesällä sain kuulla, että ex-mieheni seurustelee. Se sattui ja lujaa. Olen itse parisuhteessa, jossa todella koen rakkautta ja hyväksytyksi tulemista ja rakastan Miestä niin paljon, mutta miksi tämä tieto sitten sai vanhan ahdistuksen nousemaan pintaan. Koinko jälleen hylätyksi tulemisen, rakastanko häntä vieläkin, toivonko sittenkin yhteen paluuta...?Monta tuskaista päivää pyörittelin asiaa yksin ja ystävieni kanssa ja tulin siihen tulokseen, että reagointini on täysin luonnollista ja minä EN rakasta häntä. Olimme 13 vuotta yhdessä. Se on pitkä aika. Näiden kaikkien tunteiden ja muistojen käsittelyyn menee vielä kauan. Eräs terapeutti sanoi kerran, että noin viisi vuotta on se aika, joka avioeron käsittelyyn menee. Erostamme on nyt reilut kaksi vuotta.

Esikoinen on alkanut puhua tunteistaan. Minulle, mikä on tietenkin raskasta, mutta myös ihanaa, että hän nyt niistä puhuu. Suhteeni Miehen kanssa on ollut hänelle vaikea pala. Häntä pelottaa tutustua uusiin ihmisiin. Hän ei halua muuttaa paikkakunnalta, hän ei halua minkään muuttuvan, paisti yksi toive hänellä on; että äiti ja isä palaisivat yhteen. Riistävää viedä toivo pieneltä, mutta sanoin ja selitin, että me emme tule palaamaan yhteen, koskaan. Että on aika luopua tuosta toiveesta ja ottaa tilalle uusia haaveita. Meillä oli oikein hyvä keskustelu siitä,miten voi näyttää, että moni ihminen on paljon onnellisempi kuin itse, mutta jokaisella on omat haavansa. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja että ei se takaa onnellista perhettä, että vanhemmat asuvat saman katon alla. Minä koen olevani paljon, paljon onnellisempi ja tasapainoisempi nyt myös äitinä.