En ymmärrä miksi en kykene enää kirjoittamaan. Nyt minä tarvitsisin varmasti jonkin viiteryhmän, joka saisi minut tämän yli. Kaikki mitä kirjoitan tuntuu naivilta, typerältä, ei todelliselta ja lopulta deletoin kaiken. Kuin en pääsisi kosketuksiin itseni kanssa kunnolla. Onko nyt vain annettava itselle aikaa, että haavat paranevat vai pitääkö itsensä vain pakottaa, jos se sitten helpottaa. Voisinko välillä antaa itselleni anteeksi sen, että en tähän nyt kykene. Voisinko antaa itseni olla rauhassa ja keskittyä nyt muihin asioihin?

Pelkään myös näyttää Miehelle tekstejäni. Tämä ajatus vaatii vielä kovasti kypsyttelyä. Kirjoitukseni eivät ole mitään kevyttä lukemista ja kertovat minusta niin paljon, etten vielä tiedä halaunko Miehen tietävän kaikesta ja haluanko enää edes allekirjoittaa kaikkea mitä olen kirjoittanut. Siitä puhuminen voisi ainakin olla nyt liian raskasta.

Kaiken kaikkiaan olen väsynyt. En jaksa seiniä ja muureja ympärilläni, en jaksa huitoa palloja, jotka osuvat minuun. Minä vain seison ja odotan, että väsymys antaisi periksi.