Sairaspäivä kotona; kuumetta ja päänsärkyä. Ja aivan liian paljon aikaa miettiä. Olen pelkuri. Mietin asioita ja luen Internetin keskustelupalstoja, mutta en uskalla keskustella asiasta Hänen kanssaan. Ehkä siksi etten vielä itsekään tiedä miten suhtautuisin asiaan, kuinka suuri se on, voiko se kaataa kaiken muun hyvän?

Edellisessä suhteessa ahdistuin siitä, että koin toisen haluavan minua koko ajan. Tuntui välillä, että minusta ei muuta halutakaan, että olen vain seksiobjekti. Nyt ongelma on päinvastainen, minä haluan, mutta Hän ei. Minä teen kaikki aloitteet seksin saralla, jopa suutelemisesta. Hän voi antaa minulle pusun tai jopa kaksi, mutta että hän ottaisi minut syliinsä ja suutelisi :-( Nyt asia vaivaa minua jo niin paljon, että olen itse lopettanut aloitteiden tekemisen. On kurjaa tulla torjutuksi tai tuntea se, että minä en ole niin haluttava, että Hän tekisi aloitetta.

Toinen asia mikä vaivaa tätä suhdetta ehkä enemmänkin on puhumattomuus. Emme keskustele seksistämme, emme toiveistamme ja haluistamme parisuhteemme suhteen, emme mistään mikä koskisi meitä kahta yhdessä.

Elämäniloni on taas loppumassa. Näin ei voi jatkua eli on kai taas oltava se suhteen rohkea osapuoli ja aloitettava puhuminen.