Aikataulutin tämän päivän liian täyteen. Aamulla terapia, sen jälkeen ex-miehen siskon ja hänen tyttönsä ja minun tyttöni kanssa kirpputorille Ouluun. Tein ihania löytöjä uuteen kotiini; punaisen kahvinkeittimen (joka toimii! On vain äänekäs :-D), valkoisen hyllyn, kaksi sohvatyynyä, riisipaperipallolampun. Kaikki sellaisia ostoksia, jotka ovat olleet listalla Ostettavaa.

Kirpputorin jälkeen vein muut mummolaan ja jatkoin itse pankkiin lainaneuvotteluun. Päädyimme siihen, että palataan asiaan puolen tai vuoden päästä, kunhan minulla on tulevat työkuviot selvillä ja avioerostakin hieman aikaa. Ettei tule hätiköityjä ratkaisuja. Ymmärrän pankin kannan ja itsekin mielummin haluan vuokralle, mutta kun sitä asuntoa ei vain tunnu irtoavan!!

Pankista ajoin (ylinopeutta. Hyi minua!) taas Ouluun ja verotoimistoon. Verokortin kanssa sitten taas takaisin ja kortti palkanlaskijalle. Sain  aamulla soiton, että minulle on tulossa lomarahoja, mutta ilman verokorttia veroa menee 60 % ja aikaa toimittaa verokortti tasan 7 tuntia. On se hyvä, että ajoissa soittavat.

Sitten poika hoidosta, tyttö mummolasta, kauppaan ja ruoanlaittoa. Ruoan jälkeen heti puistoon, jotta lapset saivat leikkiä serkkujensa kanssa. Nyt viimeinkin lapset sängyssä ja saan huokaista. Väsyttää ja tunnen, että migreeni yrittää tulla (haukotuttaa ja en näe kunnolla näitä rivejä). Silti tekisi mieli juoda yksi siideri, istua ja unelmoida; jospa maanantaina saisin kuulla saavani vuokra-asunnon. Ajoin taas lasten kanssa pyörällä vapaana olevan asunnon ohitse ja haaveilin miten sieväksi pienen takapihan laittaisinkaan :-) Ainakin lemmikit ja iirikset kaivan mukaani ja malvian ja ehkä muutaman kultapallon ja pienen verenpisaran ja...Taidan siis tarvita jo yhden peräkärryn vain kukilleni :-)

Terapiasta hieman lisää. Totesin siellä, että minä olen saamassa itseni takaisin, sen iloisen ja nauravan ihmisen. Luulin jo, että se on kadonnut. Minulla on välillä ollut jo aivan ikävä sitä.  On hassua, että ex-miehen pahin pelko on, että minusta tulee iloinen ja itsenäinen ihminen ja hän kaipaa minua sitten. On melkein surullista, että suhteemme sai juuri ne puolet minusta katoamaan. Hänen seurassaan olen ikävä, masentunut, alistettu...Minun on parempi ilman häntä!

Kerroin  terapeutille, että minulla on voimalauseita, joita hoen itselleni. Ne ovat "Asioilla on tapana järjestyä. " Kaikki on ihan hyvin." "Asia kerrallaan". Ehkä voisi lisätä myös "Minä olen arvokas". Terapeutti huomautti, että kun olen selvinnyt niin suuresta asiasta kuin vaikeasta masennuksesta, jolloin makasin vain sairaalassa ja mietin haluanko edes elää, kun kaikki oli mustaa...kun olen siitä selvinnyt, niin minähän selviän ihan mistä vain. Ihan hyvä huomio!