Olen aika hyvin onnistunut olemaan ajattelematta tulevaisuuttani. Tänään ryhdistäydyin ja aloin selvittelemään asioita. Kesäkuun viimeinen päivä nykyinen kuntoutustukeni loppuu ja samoin opiskelu. Minulla on edelleen toimi päivähoitopuolella, mutta sinne en haluaisi palata-ehkä. Tuntuisi, että kaikki on mennyt hukkaan, opiskelu ainakin, jos nyt palaan lastentarhaopettajan työhön. Toisaalta tekisi mieli kokeilla miten jaksan sitä nyt, terveenä. Ja palkkakin houkuttelisi-olisihan se puolet enemmän kuin mitä nyt saan. En ainakaan irtisano itseäni, vaan todennäköisesti tulen pyytämään palkatonta virkavapaata, mutta kuinka kauaksi aikaa. En tiedä. Maksimi on vuosi.

Kirjastossa ei ole tarjota minulle työpaikkaa. Erään työntekijän eläkepäätös venyy ja venyy. Käsitin, että minut voitaisiin palkata siis hänen paikalleen, mutta sekin tuntuu pahalta, sillä hänen sijaisuuttaan on jo tehnyt usean vuoden ajan ihana ihminen. En haluaisi viedä hänen paikkaansa. Soitin kuntien eläkevakuutukseen ja he ehdottivat, että jos kirjasto voisi palkata minut 3-6 kuukauden ajaksi niin, että keva maksaisi kuntoutustuen heille ja he lopun palkasta. Tästä en ehtinyt vielä puhua kirjastonjohtajan kanssa. Asia lienee henkilöstöpäällikön vallan alla muutenkin. Kevan mielestä se olisi porkkana, että he palkkaisivat minut sitten jatkossa. Mutta luulen, että kolmen kuukauden päästä oltaisiin taas samassa tilanteessa.

Sijaisuuksia alalla on vähän, joten niidenkään varaan en voi laskea. Tiesin kyllä opiskelemaan lähtiessä, että työtilanne alalla ei ole loistava, mutta sinisilmäisen luottavaisesti olen uskonut siihen, että asia jotenkin järjestyy.

Tällaista pähkäilyä siis työn suhteen. rakkausrintamalla kaikki hyvin. Kirjoitin Hänelle kirjeen ja se aukaisi monta asiaa väliltämme. Olen rakastunut ja luottavainen meidän yhteiseen tulevaisuuteemme